Leikit


Istutuspuuhia. K kerännyt omenoista ja muista hedelmistä siemeniä, joita laittaa itämään. Kaks omenansiementä lähtikin itämään ja kasvoi noin 15cm pitkiksi, kunnes kuihtuivat. Ei taida olla oikea vuodenaika pitkäikäisiin istutuksiin, mutta antaa pojan kasvattaa, kun intoa löytyy.
K: "Tulleekohan mulle kasvitarha tai eläintarha? Ainakin kasvitarha, kun syön kaikkia hedelmiä niin saan paljon siemeniä."




Kauppaleikit.
V on erityisesti nyt syntymäpäivien jälkeen alkanut leikkimään todella paljon, ennen pyöri suurimmaksi osaksi päivää äidin jaloissa. Sai niin paljon mieluisia leluja lahjaksi ja tyttömäisempiä juttuja ilmestyi autojen, junien ja pallojen rinnalle.




V ei vielä ymmärrä joulupukille kirjoittamista. Kun kysyin joululahjatoiveita tuli toiveiksi "suklaakuusenkoristeita, joiden sisällä on karkkia". Sai viime vuonna pukilta sellaisia ja ne oli kyllä mieluisia, niitä havitteli myös isoveljet. Toinen toive oli "oma sydänpiparilaatikko". Jälkimmäisen toiveen tontut on jo paketoinut ja muutaman muunkin toiveen. Kauppareissuilla V kertoo toiveitaan, joita tontut painaa korvan taakse tulevaisuutta varten, mm. rasia, joka soi kun avataan, baby born, kirjat ja pehmeät paketit myös ainakin meidän hienohelmalle mieluisia.

Kommentit